Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Misty Road - Sumuinen tie

loppumme on lähellä - vai onko sittenkään?

Se oli ollut aurinkoinen päivä, vielä illallakin oli ihanan lämpöinen ilma. Koko kylän väki oli kokoontunut järven ympärille suuren kesäyön juhlan, juhannuksen viettoon. Osa lähetti lyhtyjä taivaalle, osa vain ihaili taivasta joka loisti valojen eri väreissä. Sitten jotain tapahtui. Maa alkoi väreillä. Järveä ympäröivät vuoret alkoivat vähitellen huojua ja putoavia kivenlohkareita oli nähtävissä. Sitten kuului pamaus. Kaikki kaatui kylän asukkaiden päälle. Muita muistikuvia kellään - ei yhdelläkään kyläläisellä ole.

Ihmisiä on kuollut. Kylä on epätoivon vallassa. Päivät ovat pitkiä, sillä jokainen meistä tietää, että tuho on tulossa.  Maailmanlopun on ennustettu tulevan tänä vuonna. Kukaan ei vielä tiedä millä tavalla. Suuri osa kylästä ja koko maailmasta on jo tuhoutunut, entiset asuinalueet ovat täysin asuinkelvottomia ja lähes kaikki toiminta on kaatunut. Ihmiset asuvat pienissä laudanpalasista kootuissa majoissa tai ränsistyneissä teltoissa. Loppu ei ole kuitenkaan tullut, sillä se on vasta tulossa.

tervetuloa järvelle

 photo antlephore_chibi_zpscmoacsxe.pngKuten varmaan huomaat myös ilman huomautusta, olet saapunut Misty Roadiin - keskelle pientä kylää jota ympäröi valtava järvi. Järvi on koko kylän keskuspaikka ja useat elintarvikkeet ja muut tarpeelliset tarvikkeet johtavat juurensa sieltä. Järveltä myös itse tuhoutuminen alkoi, muttei ole todellakaan loppumassa lähiaikoina.

Misty Road on siis subetoihin perustuva virtuaaliseikkailu, joka on perustettu ylläpitäjän Huurreheinän toimesta vuoden 2015 huhtikuussa, 19. päivä. Kuten ehkä aloitusteksteistä saatoit lukaista, seikkailu sijoittuu aikaan, jossa osa tuhosta on jo päässyt mellastamaan mutta sitä varsinaista loppua ollaan vasta odottelemassa. 

Minulla ei ole nyt mitään muuta sinulle tähän hätään tarjota, ei edes mitään juotavaa taikka naposteltavaa, mutta toivon että pärjäät näillä eväin siihen asti kunnes löydät tiesi johonkin tuolla ylhäällä mollottavista kategorioista. Ehkä päätät matkasi vieraskirjaan, ehkä jatkat jopa liittymisosioon. Ken tietää? 

Sivuinfoon tästä 

©2020 misty road // subetaseikkailu - suntuubi.com